Iiks, perhosia vatsassa, vaikka niitä ei siellä juuri nyt tarvittaisikaan. Kohta tapahtuu jotain, minkä toivoisin tuovan jonkun ratkaisun tähän tilanteeseen meillä kotona. Onneksi siinä tapahtumassa on myös ulkopuolinen vähän ees ohjaamassa keskustelua. Silti jännittää, vaikka molemmat henkilöt ovat tuttuja. Ehkä mä jännitän tuleeko sitä ratkaisua vai ei, tai sitten sitä, miten paha olo äidille tästä taas tulee.
Ei se ratkaisu kuitenkaan noin vaan tule. Sitä pitää odottaa, odottaa ja odottaa. Tai eihän tässä mitään ratkaisua haeta, kun tähän tilanteeseen ei sitä ole. Meidän suhteeseeen kylläkin on ratkaisu, joko hyväksyminen ja anteeksianto tai sitten ei kumpaakaan niistä. Mitään kultaista keskitietä ei ole.
Sori tällänen lyhyt, mutta mua jänskättää oikeesti.
Muista tulla kertomaan miten keskustelu sujui.
Ja tsemppiä mikäli ei ole liian myöhäistä sitä toivottaa.
Hyvin se menee. Mä pidän peukkuja sulle koko ajan!
Kiitti Janne tsempeistä, Iiwari kiitti, et pidit peukkuja :)
Keskustelu oli ohan ookoo, saatiin vähä ymmärrystä puolin ja toisin. Sanoin sellasta, mitä olin halunnut sanoa ja äiti sanoi, mitä se oli halunnut sanoa. Tunteet oli aika pinnassa… Mut mua ainakin helpotti jälkeenpäin, kun olin eka vaan päässyt siitä ahistavasta olosta. Ja äiti sanoi ihan samaa, eli lopulta ihan helpottava keskustelu :)