Moiks Sinä.

Heips J***. Mä haluun kertoo asiasta mikä on vaivannu mua jo aika kauan. Muistatko ku ekoja kertoja juteltiin kuukausia sitten qruiserissa kun juttua riitti ja riitti ja riitti. Säkin sanoit, että harvoin kenellekään kirjoitat näin pitkästi yhtään mitään. Tuntui kivalta silloin, tuntui että siinä välissä olisi voinut olla jotain enemmänkin. Meni aikaa, ja susta ei kuulunut mitään. Ei kyllä toisaalta kuulunut mustakaan. Siinä yritti mulla olla jotain turhaa juttua välillä, jotka kuitenkin kariutui, mutta valehtelisin jos sanoisin ettet välillä pyörinyt mun mielessä. Niin se vaan oli.

Mua vaivas että mä sain olla aina se eka joka lähettää viestin sulle. Vaikutat kuitenkin niiin kivalta ja ihanalta aina joka kerta kun ollaan yhteyksis. Sä oot kiva ja ihana ja sellanen lutunen, joka välittää toisista. Mä tosissaan voin sanoo että ihastuin suhun sinä kauniina kevätpäivänä silloin kerran, tuntui niin ihanalta mutta samalla epäilevältä. Voi ku haluisin niin tutustua paremmin ja viettää aikaa enemmän sun kanssa, että sais selville voiko tästä ihastuksesta tulla vielä jotain muutakin. Jos vaan sinä haluaisit? :)

Voisin hakea vaikka sen kuuluisan kuun sieltä taivaalta näin ensi alkuun. :)

-Mä.

0 Responses to “Moiks Sinä.”



  1. No Comments Yet

Leave a Reply




Colorfulness

I'm not so black and white than this blog is. My mood when i write is usually not so colorful than my mood usually is. I don't just feel like writing when I'm colorful. Or even have a need to write. And by colorfulness i don't just mean physically colorful but mentally as well. Please leave a message.
Please, do not complain of my English. It's not my mother tongue.