*Löysin tälläsen tuolta drafteista joka oli siis jääny joskus kesken. Kertoo kauheesta ajasta. Onneks mulla on taas kaikki ihanasti nyt, joka muuten on yhen ihanan syytä<3*
VITUN VITUN VITTU. En juuri nyt osaa muuta sanoa. Vittuku ärsyttää koko maailma saatana. Tai no, ei koko maailma, vanhemmat vaan lähinnä. Pitkän aikaa meillä meni kotona ihan hienosti, kunhan tästä asiasta ei puhuttu mitään. Mulla oli aika usein vaikeeta, mut pienempi paha se kuin sit se jatkuva huuto ja tappelu.
Vittu noi vanhemmat osa olla ihan helvetin vaikeita ihmisiä ja toiseksi tosi itsekkäitä. Tää juttu on oikeesti ihan sikapitkä ja siihen liittyy yks matka. Lähdin kaverin, joka myös on homo ( ja vanhemmat ties sen) luo parinsadan kilsan päähän kotoa ja sit vanhemmat vetäs ihan kauheet pultit koko asiasta. Vanhemmat tiesi, että tää oli ensimmäinen kerta ku mä lähdin varta vasten tapaamaan ketään homoa – joka siis oli kaveri mulle. Ne ei si vissiin kestä ajatusta, että mä olen mikä olen. Ajatelkaa, viis kuukautta on kulunut siitä ensimmäisestä sodasta kotona. Viisi kuukautta, eikä mitään ole niiden äliöiden päässä tapahtunu. No mä lähdin sitten junalla sinne kaverin luo, ja kerroin jo muutamaa päivää etukäteen äidille viestillä, että mä olen menossa. Kaikki oli vielä ihan hyvin.
Sitten kun lähtöpäivä oli käsillä, sanoin, että mä olin ihan oikeasti menossa, laukut jo pakattuna ja kaikki valmiina. Äiti suutahti ja sanoi, että se ei tykkää, mutta mitäpä se mua liikuttaa mistä se tykkää ja mistä ei. Isälle äiti ei ollut kertonut asiasta mitään, joten töksäytin noin viisi minuuttia enne lähtöä, että mä lähen kaverin luo ja tuun huomenna. Se tiesi heti mihin, ja kuvitteli mitä kuvitteli. Sain taas kuulla kaikista karvakulleista sun muista kaikkee paskaa, jonka yritin vain heittää toisesta korvasta ulos asiaa sen enempää ajattelematta. Jätin isän kotiin yksin huutamaan ja lähdin.
Ennenkuin olin junassa äiti ol tullut kotiin ja soitti pyytääkseen anteeksi, että synnytti minut. Siis niin naurettavaa! Ja toiseksi niin marttyyrimaista ja iljettävää. En ehtinyt sanoo mitään, vaan se laittoi vaan luurin korvaan.
Junamatka meni siinä miettiessä kaikkee, mut toisaalta yrittäen unohtaa kotiasiat ja keskityttyätulevaan matkaan. Ja se reissuhan olikin sit ihan unelma, jos ei oteta sitä huomioon, että mulla oli aika ajoin kotiasiat mielessä koko ajan. Ja sain siitä välillä muistutuksiakin: marttyyrimaisia tekstiviestejä siitä, kuinka niillä on nyt kurjaa siellä, koska mä oon vanhemmatnyt muka jättänyt nyt. Argh, miks pitää olla noin säälittävä huomionkipeä marttyyriäiti? Miksi asiat ei voi vain olla ok niille? Kysyn vaan, mitä niin pahaa on siinä, että menee kaverin luona käymään? Mä en todellakaan tajua niiden ajatuksenjuoksua, jos niillä sellaista on.
Seuraavana päivänä äiti soitti mulle ja mä sitte päätin vastata koska olin ollut vastaamatta niin moneen puheluun. Vastaaminen oli todellinen virhe: sain taas kuulla vittuilua. “Oliko mukava yö? Opitko kaikkea uutta?” Laitoin välittömästi luurin korvaan. Vittu, niin ärsyttävää ja todella niin helvetin alistavaa. Mä luulin, että äiti tuntisi poikansa, mutta ehei, siltä ei todellakaan vaikuta.
Puhelussa äiti kertoi, että katso sähköpostista mitä mieltä se on ja miltä siitä tuntuu. Katsoin kunhan pääsin kotiin. Kun kotiuduin, minulle ei juuri hei:tä enempää sanottu, ja oltiin tosi kiusaantuneita. Menin koneelle ja luin sen äidin lähettämän sähköpostiviestin, joka oli ihan täyttä paskaa koko viesti, eikä siinä ollut mitään järjellä ajateltavaa asiaa. Äiti sanoi, ettei se enää rakasta minua. Se sanoi, että se pystyisi pitämään pojan muttei homoa. Äiti harmitteli sitä, miksi se sai homon eikä poikaa eikä tyttöä, vaan siis jotain siltä väliltä. Äiti ihmetteli, miksi jumala rankaisee tätä niin kovalla kädellä. Taas kerran yhtä aikaa niin sälittävää, alentavaa, kummastuttavaa ja niiiiin naurettavaa. Turha tähän on ketään jumalaa enää mukaan vetää. Ei jumalakaan varmaan haluais, että vanhemmat kohtelee lastaan, tai no aikuista lastaan, näin.
Mä totaalisesti hajosin sen viestin lukemisen jälkeen. Mulle tuli niin älytön ärsytys, että mä en hetkeen tienny mitä mmun olis pitänyt tehä. Kuitenkin sain sit vielä hillittyä itseni, koska musta tuntui silloin siltä, että ehkä mä voin korjata tilannetta kirjoittamalla vastauksen. Kirjoitinkin tosi pitkän vastauksen, missä oli sit mun näkemykset asiasta, asiallisesti kerrottuna, ilman mitään rivouksia tai jumalaa. Vittu että ärsytti.
Menin kohta kysymään äidiltä jos se oli lukenut sähkpostin, ja olihan se. Se vaan sanoi, että “koitetaan nyt vaan jatkaa”. VITTU koittakaa keskenään vaan jatkaa. Tätä paskaa on kulunut jo viis kuukautta, eikä mikään ole muuttunut, ei mikään. Sitten ne kehtaa vielä ehdottaa seuraavaksi päiväksi jotain yhteistä tekemistä, mennään jonnekin vaikka hiihtämään ja paistamaan makkaraa, kun
